Hyvä hoiva ei ole suuryritysten päätavoite.
SOSIAALI– ja terveyspalveluiden professori Minna Zechner kirjoittaa uudessa Tieteessä tapahtuu -lehdessä ikääntyneiden hoivan markkinoista. Hän pitää finansialisoitua hoivatuotantoa demokratiavajeena, koska hoivapolitiikkaa tehdään ilman, että kaikkia seuraamuksia tiedetään tai tuodaan esiin poliittisessa keskustelussa.
Suomessa julkisrahoitteisia hoivapalveluita alettiin siirtää markkinoiden logiikan piiriin 2000-luvun alussa. Hoivapalveluiden tuottajia ryhdyttiin kilpailuttamaan. Tehokkuuden nimissä työsuorituksia ruvettiin mittaamaan minuutteina. Valinnanvapautta lisättiin markkinalähtöisin keinoin, kuten palveluseteleillä ja kotitalousvähennyksellä.
Yksi keskeinen seuraus näistä toimenpiteistä oli, että nykyään noin puolet asumisen sisältävien palveluiden tuottajista on yrityksiä. Näistä yrityksistä kasvava osuus on pääomasijoittajien omistamia tai pörssiin listautuneita kansainvälisiä hoivayrityksiä, kuten Attendo, Esperi ja Mehiläinen. Nämä kaikki tuottavat julkisrahoitteisia hoivapalveluita.
KANSAINVÄLISTEN hoivayritysten taustalla on yksityistä pääomaa, jota hallinnoivat pääomasijoitusyhtiöt. Suuryritysten käytössä oleva pääoma koostuu valtavista rahasummista verrattuna kotimaisiin yrityksiin, jotka pyörittävät yksittäisiä asumispalveluita.
Suuryrityksissä voittoa ei tavoitella vain myymällä palveluita kalliimmalla kuin millä ne tuotetaan. Hoivayritysten ja niiden osakkeiden arvoa pyritään nostamaan muun muassa yrityskonsernin sisäisillä lainajärjestelyillä ja verosuunnittelulla. Pääasialliseksi tavoitteeksi asetetaan osakkeen arvon kasvattaminen, ei hyvän hoivan tuottaminen.
Sijoittajien intresseissä ovat korkeat, nopeat tuotot ja siksi myös kustannusten leikkaaminen. Omistusjärjestelyiden monimutkaisuus on monesti tarkoituksellista, sillä se vaikeuttaa toiminnan ja etenkin rahan liikkeiden seuraamista sekä valvontaa. Asiakasmaksut ja palveluihin käytetyt julkiset varat voivat päätyä veroparatiiseihin.
Ikääntyneiden hoivan kysyntä on kasvanut.
HOIVAN kansainväliset markkinat ovat valtavia ja varsin keskittyneitä. Pelkästään viidellä suurimmalla hoivakotiketjulla on 250 000 asumispalvelupaikkaa kaikkiaan 18 Euroopan unionin jäsenmaassa. Näin suurilla toimijoilla on paljon myös poliittista vaikutusvaltaa.
Ikääntyneiden hoivan kysyntä on kasvanut, kun väestön elinaika on pidentynyt. Finansialisoitujen hoivapalveluiden pääasiallinen tavoite ei kuitenkaan ole laadukas hoiva tai hoivapalveluissa työskentelevien työhyvinvointi.
Tehostaminen ja säästöpolitiikka ovat johtaneet siihen, että hoivapalveluihin on vaikea päästä, ja kun niihin päästään, hoivaa ei välttämättä saada riittävästi tai se on laadultaan heikkoa. Voittoa tavoitellaan rahoitusmarkkinoiden keinoin.
Koska Suomessa ja monissa muissa hyvinvointivaltioissa ainakin osa hoivan vastuusta on julkista, hoivapolitiikasta on tullut aikaisempaa tärkeämpi sosiaalipolitiikan ala. ”Hyvinvointivaltion ja julkisrahoitteisten palveluiden tehtävänä ei ole toimia yritysten toiminnan ja voitontavoittelun alustana, vaan tuottaa kansalaisille heidän hyvinvointiaan tukevaa ja lisäävää palvelua”, Minna Zechner muistuttaa.
Minna Zechner on sosiaali- ja terveyspalveluiden professori Helsingin yliopistossa. Lähde: Tieteessä tapahtuu 4/2026