Kaija Koo saksalaiseen tapaan: Marianne Rosenberg juhlii viittä vuosikymmentä lavalla

KONSERTTI | Marianne Rosenberg – Bunter Planet Tour 23.3. Tempodrom, Berliini

Nykyinen vuosikymmen on ollut Marianne Rosenbergille paluu parrasvaloihin.

Kuuntele blogikirjoitus Spotifyssa.

SAKSANKIELISEN iskelmämusiikin menestyneimpiin tähtiin lukeutuva Marianne Rosenberg, 71, esiintyi alkuviikosta Berliinin Tempodrom-areenalla. Monituhatpäinen yleisö sai kuullakseen odotetun kattauksen klassikoita ja tanssittavia pop-schlagereita.

Ensimmäiset hittinsä Rosenberg julkaisi jo 1970-luvun puolivälissä, ja hän oli mukana tuomassa diskoa Saksan musiikkimarkkinoille. Tuon ajan menestyskappaleet Er gehört zu mir, Ich bin wie Du ja Marleen kuuluvat edelleen ohjelmistoon. 

Suorastaan jännittävä tuulahdus olivat konsertin saksankieliset tribuutit Amanda Learin ja Grace Jonesin tuotannosta. Marianne Rosenberg kertoi ihailevansa vahvoja tulkintoja ja mainitsi esikuvikseen myös Donna Summerin, Diana Rossin ja Gloria Gaynorin.

Marianne Rosenbergin Wann (Mr. 100%) -video kertoo tarinan.

NYKYINEN vuosikymmen on ollut Marianne Rosenbergille paluu parrasvaloihin. Vuonna 2020 hänen albuminsa nousi Saksan albumilistan ykköseksi ensimmäistä kertaa yli 50 vuotta kestäneen uran aikana.

Nimikappaleen lisäksi Wann (Mr. 100%) on saavuttanut huikean suosion nuoremman sukupolven tanssittajana. Rosenberg on diiva ja rakastettu homoikoni, ja Berliinin konsertissa kaikenikäiset sateenkaari-ihmiset juhlivat näyttävästi mukana.

Suomalaisittain on pakko mainita, että Marianne Rosenbergin tyylin yhdenmukaisuus Kaija Koon kanssa on kerrassaan hämmentävää. Jos minulta kysyttäisiin, kuka keksi rakkauden, vastaisin Marianne Rosenberg – Im Namen der Liebe.

Laulettiin kaikki yhteen ääneen.

MARIANNE Rosenbergin viimeisin levy Bunter Planet ilmestyi toissa vuonna. Sen jälkeen artisti on ollut klubikiertueella ja juhlinut viittä vuosikymmentä lavalla. 

Berliinin Tempodromin konsertissa äänentoisto ei ollut aivan kohdallaan, mutta kolmentuhannen ihmisen kesken tunnelma oli läheinen ja yhteisöllinen. Rosenberg pani parastaan ja esitti toiveen, että yleisö nauttii yhteisestä kokemuksesta ilman matkapuhelimia. Hetkeksi kännykät menivätkin taskuun ja konsertissa kuunneltiin musiikkia kuin vanhoina hyvinä aikoina. 

Jälleen kerran ihastelin saksalaisen schlageryleisön monimuotoisuutta. Heijattiin yhdessä ja laulettiin kaikki yhteen ääneen Ich bin wie du.

Jaa blogikirjoitus. Kiitos että välität!