Varttunut yleisö sähläsi konsertissa kännykkäkameroineen.
KONSERTTI | Lauluja kahdeksalta vuosikymmeneltä – Eino Grönin juhlakonsertti 5.9. Sellosalissa.
SUOMALAISEN viihdemusiikin grand old man Eino Grön, 87, konsertoi lauantai-iltana Espoon Sellosalissa sen kunniaksi, että hän esiintyi ensimmäisellä keikallaan 70 vuotta sitten.
Vuonna 1958 Eino Grön voitti iskelmälaulukilpailun, ja tuomaristossa istunut Toivo Kärki tarjosi lahjakkaalle nuorellemiehelle oitis levytyssopimusta. Läpimurto tapahtui seuraavana vuonna kappaleella Liian paljon rahaa. Seinillä on korvat sekä Illan viimeinen tango kasvattivat suosiota nopeasti.
Viisikymmenluvun puolella aloittaneista mieslaulajista Eino Grön painii nykyisin aivan omassa sarjassaan. Tosin Suomen ensimmäinen teini-idoli Lasse Liemola täytti juuri eilen 89 vuotta. Naislaulajista Vieno Kekkosen elämänuraa juhlistettiin artistin 90-vuotispäivänä tasan vuosi sitten, ja Pirkko Mannola, 87, jatkaa yhä estradilla. Useimmat muut ovat jo edesmenneitä.

EINO Grön on viihdemusiikin monipuolinen tulkitsija, mutta hänet tunnetaan ennen kaikkea tangon kuninkaana. Hän on levyttänyt satoja tangoja ja perehtynyt syvällisesti argentiinalaiseen tangoperinteeseen. 1960-luvun kotimainen tangokuume oli yhtä voittokulkua. Sä kuulut päivään jokaiseen…
1970-luvulla Kaj Chydenius sävelsi tangoja P. Mustapään runoihin. Surumieliset, koskettavat Kyläkahvilan edessä ja Viimeinen ilta kuuluvat Eino Grönin repertoaarin hienoimpiin tulkintoihin.
Myöhemmin Eino Grön teki kaksi tangoalbumia Buenos Airesissa sovittaja-tuottaja Jaakko Salon kanssa. Tangon kotimaa (1984) ja Sininen ja valkoinen (1990) sisältävät uljaita klassikkokappaleita argentiinalaismuusikkojen säestyksellä.
Ääretön aava ympärilläin -kappaleen tunnelataus välittyi.
REHELLISYYDEN nimissä on todettava, että Sellosalin esiintyminen ei täyttänyt etukäteen mainostetun juhlakonsertin vaatimuksia. Valmistautuminen ja konserttijärjestelyt olivat jääneet puolitiehen. Kaiken kukkuraksi varttunut yleisö sähläsi kännykkäkameroineen häiritsevästi koko illan ajan.
Eino Grönin tunnistettava, tunteikas ääni soi edelleen kauniisti, vaikka ikä on tuonut sointiin myös terävyyttä. Paitahihasillaan vedetty keikka vaikutti kuitenkin läpihuutojutulta. Grön unohteli kappaleiden sanoja, ex tempore -juonnot kangertelivat ja kappalelistasta piti neuvotella yhtyeen kanssa. Omituista kyllä monet Grönin tulkinnat jäivät ulkokohtaisiksi, ja haparointi sai kuulijan tuntemaan olonsa kiusaantuneeksi.
Juha Vainio kirjoitti Ääretön aava ympärilläin -kappaleen Eino Grönille 50-vuotislahjaksi. Lähes 40 vuotta myöhemmin tämän laulun voimakas tunnelataus välittyi edelleen ja tarjosi ihanan häivähdyksen Eino Grönin herkkyydestä aidoimmillaan.