Vanhusasiavaltuutettu vaatii konkreettisia toimia ikäsyrjinnän kitkemiseksi.
Suomessa iäkkäät ihmiset nähdään kulueränä ja yhtenäisenä huollettavien joukkona.
IKÄSYRJINTÄ on vakava perus- ja ihmisoikeuksia vaarantava ongelma Suomessa. Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo kiinnittää ilmiöön huomiota tuoreessa vuosikertomuksessa ja vaatii konkreettisia toimia ikäsyrjinnän kitkemiseksi.
Ikäsyrjintä tarkoittaa sitä, että henkilö tai ryhmä asetetaan ikänsä perusteella lähtökohtaisesti muita huonompaan asemaan. Tällainen toiminta on kielletty perustuslaissa ja yhdenvertaisuuslaissa.
Vanhusasiavaltuutettu katsoo, että rakenteellinen ikäsyrjintä vaikuttaa meillä lukuisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, jotka huonontavat iäkkäiden oikeuksien toteutumista. Suomessa on vallalla asenne, joka näkee iäkkäät vain kulueränä ja yhtenäisenä huollettavien joukkona.

Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo vaikuttaa siihen, että ikääntyneiden asema ja oikeudet otetaan huomioon lainsäädännössä ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.
IÄKKÄILLE ei ole tarpeeksi hoivapaikkoja, terveysongelmiin saa usein hitaasti hoitoa ja digitalisoituva yhteiskunta sulkee suuren joukon iäkkäitä ihmisiä arkistenkin palvelujen ulkopuolelle.
– Rakenteellinen ikäsyrjintä mitätöi osan ikääntyneistä ihmisistä ilman, että heillä itsellään on mahdollisuuksia kohentaa tilannettaan. Erityisesti tämä koskettaa kaikkein vaikeimmissa tilanteissa olevia iäkkäitä, vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo sanoo.
Ikääntyneiden on vaikea saada kotihoitoa ja ympärivuorokautista hoivaa, vaikka ne olisivat olennaisia palveluja terveyden ja turvallisuuden varmistamiseksi. Asiointia ilman digipalveluja ei ole turvattu riittävästi.
Ongelmat ovat ratkaistavissa.
VANHUSASIAVALTUUTETTU korostaa, että useat iäkkäiden oikeuksia vaarantavat ongelmat ovat ratkaistavissa tai lievennettävissä suunnitelmallisella ja päämäärätietoisella ikäsyrjinnän torjumisella.
Ensin päättäjien ja viranomaisten on tunnistettava ikäsyrjivät asenteet ja rakenteet. Päätöksentekoon ja säädösten valmisteluun tarvitaan siis tietoa iäkkäistä ihmisistä ja heidän oikeuksiensa toteutumisesta erityisesti vaikeissa tilanteissa.
Päätöksenteossa ei myöskään riittävästi ymmärretä eikä oteta huomioon iäkkäiden yksilöllisiä tarpeita. Vanhusasiavaltuutettu painottaa, että tutkimuksista ja tiedonkeruista on poistettava yläikärajat, jotta päätöksentekoon saadaan tietoa myös kaikkein iäkkäimmistä.
Vanhusasiavaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, joka edistää ikääntyneiden edun ja oikeuksien toteutumista.